Kärhöt kukkivat, koulut ovat alkaneet. On yhä kesä, vaikka illat ovat viileitä. Elokuun illat ovat juuri semmoisia kuin olen aina muistanutkin, kuulaita, raikkaita, kuutamoisia, kypsän kesän tuoksuisia.

Eräällä pienellä ihmisen alulla ei vain näytä olevan minkään valtakunnan kiirettä. Hän löllöttelee yhä vatsassani ja potkii parhaillaan kylkiluideni alle. Ilmeisesti siellä on liian mukavaa, kun hän ei malta vieläkään tulla ulos. Raskausviikkoja on tänään 41+2. ( Luulin että hän syntyisi hiukan aiemmin, pikkupuutarhuri syntyi raskausviikolla 39+3, 5 päivää ennen laskettua aikaa. Nyt ollaan siis jo lähes kaksi viikkoa pidemmällä. Toisaalta tekee nöyräksi, että näin vähän ihmisellä itsellään on sanomista siitä, mitenkä isot asiat elämässä menevät.)

Olemme maleksineet puutarhassa, syöneet viinimarjoja, karviaisia ja vadelmia, tankanneet kesän vitamiineja. Aika vähän olen jaksanut kerätä satoa pakastimeen, mutta eiköhän sitä selvitä vähemmälläkin säilönnällä. Nyt odotamme että omenat kypsyvät, ja että sateita tulee sen verran että päästään tattimetsälle.

Ja ihmettelemme pikkupuutarhurin kasvimaan jättiläisauringonkukkaa. Siinä on nuppu vasta, mutta varsi on lapsen ranteen paksuinen ja pituutta sillä on kolmisen metriä. Ne olivat kai ihan tavallisia auringonkukan siemeniä, olen kaikille ihmetteleville sanonut. viereisessä penkissä on samasta pussista kylvettyjä auringon kukkia, ja ne ovat korkeintaan metrin mittaisia.

Toivotan iloa ja voimia kaikille arkisen aherruksen aloittaneille ja enkeleitä lasten koulutielle!!

Hyvää viikonloppua!