Tervehdys blogiystävät pitkästä aikaa!!! Talvi se mennnä huiskahti menojaan noin vain. Monta kertaa on käynyt mielessä, että josko palaisin taas tänne blogiareenalle, mutta sitten on tullut aina jotain, joka on tehnyt olon niin väsyneeksi etten ole juuri muuta yrittänytkään kuin tehdä pelkästään tavalliset arkijutut parhaani mukaan. kaikki muu on saanut jäädä. Pienestä poikavauvasta on tällä välin kasvanut jo pikkuisen suurempi. Puolivuotias pikkuhurmuri konttaa, istuu ja nousee tukea vasten polvilleen. Kovin mielellään hän söisi kaiken käsiinsä saavan, joten imuri saa hurista useammin, ja pikkupuutarhurin koottava askartelunsa ja kaikenlainen ihana prinsessatavara uteliaiden pikkusormien ulottumattomiin.

Pitkästä aikaa on ollut oikein vanhan ajan talvi. Lupi on pysynyt marraskuulta asti maassa, ja on ollut kunnon pakkasia, ja suojakelejäkin välillä, ilman että lumi on kokonaan kaikonnut. Kovat pakkaset ovat verottaneet ulkoilua lasten kanssa, mutta kaunista on, vaikkei aina ulkoiluilmat olisikaan.

Lisää pientä puhdetta järjesti eräänä tammikuun sunnnuntaina meidän Fiina- koira, joka pyöräytti yllättäen kuusi pentua. (kuvassa pentuja viisi, yksi pennuista kuoli pian synnyttyään)

Kuluneet pari kuukautta on meidän ulkoeteinen ollut koirapesueen valtaama. Valehtelisin jos väittäisin, ettei noista koiravauvoista olisi ollut paljon työtä. Niin suloisia kuin ne ovatkin, niistä tulee myös paljon sotkua. ja ääntä. No, onneksi saamme eteisen pian omaan käyttöön takaisin. Hauvavauvat kasvavat ja parin viikon sisällä ne matkustavat uusiin koteihinsa. Yksi urospentu, Musti, jää Fiinan seuraksi, sitten ei ole niin haikeaa luopua kaikista muista.

Kevät koluaa kuitenkin jo mielen sopukoita täälläkin. Aurinko paistaa ja hanget hohtavat. puutarhuri minussa heräilee talvihorroksestaan. Ihan pian teemme pikkupuutarhurin kanssa kauppareissun lähimarkettiin ja katsomme mitä hauskaa tänä keväänä taimikasvattaisimme. Tuosta pienemmästä puutarha-apulaisesta lienee seuraa enemmän sitten kun on aika maistaa. Toivon kuitenkin että hän nousisi jo omille jaloilleen kesän edetessä, niin ihan kaikki maasta löytyvä ei niin helposti löytäisi tietään suuhun. Niin, ja onhan meillä sitten tuo pentukoirakin, jonka edesottamuksia saa tarkkailla. Pikkupuutarhurin kasvimaa on kai parasta aidata ensikesänä. Itse haaveilen että vihdoin saisimme aikaa laittaa etupihaa kuntoon kun talo alkaa olla remontoitu.  Pihametsä kangastelee mielessäni ihanana valoisan varjon lehtopuutarhana jossa alppiruusut ja muut pensaat kasvavat villiintyneiden luonnonkasvien ja maatiaisperennojen lomassa, ja jossa lehtipuut tarjoavat lempeää liikkuvaa varjoa. Yhteen pihan pulmakohtaan olen ajatellut istuttaa ruttojuuren. aivan oikein. Meidän hehtaarin tontilta löytyy tuollekkin valloittajalle oma paikkansa, jossa sen leviäminen on suorastaan toivottavaa. 

Mutta ajatelkaa, kuukauden päästä  maasta nousevat jo ensimmäiset krookukset!

 

Oikein suloisia maaliskuun päiviä kaikille!

(Toivottavasti olette vielä siellä, kaikki ihanat blogiystävät!)