Ukonhattu, Aconitum

1313171519_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Vanhan maalaistalon pihapiirin ottaessa vastaan meidät uudet asukkaat, oli pihapiirin kukkapenkkeihin kylvetty kesäkukkia talon myyntiä edistämään, ja kaikki ylimääräinen ja repsottava oli kitketty ja siivottu pois. Yhdessä nurkkauksessa vanhan syreeniaidanteen juurella oli kuitenkin säilynyt vanha ränsistynyt kukkapenkki, jossa heinän seassa kasvoi monta perinnekasvia. Oli rohtosuopayrttiä, kieloa, kevätesikoita, poimulehteä, peurankelloa ja syysasteria. Kaikkein ensimmäiseksi huomio kuitenkin kiinnittyi juuri silloin muuttaessamme tummansiniseen kukkapilveen, aitoukonhattuun. Miten elinvoimaiselta se näytti, vaikka ympärillä oli heinää tukehtumiseen asti! Pelastin sen oitis parempaan paikkaan. Puhdistin sen juuret rikkaruohoista ja istutin kuohkeaan multaan kukkapenkkiin. Kiitollisena se on kukkinut joka vuosi entistä komeammin.


Lapsuudenkodissani kasvoi myös ukonhattuja, sellaisia korkeita ja sinivalkoisia. Ne oli muinoin istutettu talon vierelle punaherukkapensaiden viereen, johon oli vuosikymmenien kuluessa kasvanut niitä komea kasvusto. Muistan monena kesänä istuneeni keräämässä punaherukoita ukonhattujen seassa. Saatoin olla niistä hiukan ärsyyntynytkin, kun ne sillä tavalla komeilivat kirjavine kukkineen juuri siinä, mihin olin ajatellut laittaa jakkaran istuakseni noukkimaan marjoja. Nyttemmin ymmärrän tuon komean kasvin päälle enemmän, enkä minäkään sitä raaskisi siirtää, kun se siinä niin hyvin kasvaa. Punaherukat voi hyvin kerätä jostain toisesta pensaasta, olihan vanhempieni talon ympärille edellinen asukas istuttanut punaherukkapensaita toista kymmentä.  Lapsena muistan katselleeni monta kertaa, miten kimalaiset ahkeroivat ukonhatun kukissa, ja miten ne osasivat ryömiä kukan hatun lipan alle mettä hakemaan.  Muistan jo silloin ajatelleeni että kummallisia hattuja on ukoilla ollut joskus.

1328254246_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Ukonhattu on koristekasveistamme myrkyllisimpiä. Lapsiperheessä tämä on hyvä tietää, ja vahtia ettei pienet kätöset poimi kukkia suuhun. – tosin ukonhattu on, kuten muutkin myrkylliset kasvit, niin pahan makuinen, että sen sylkee välittömästi suustaan jos sitä on sinne joutunut. Kenenkään ei tiedetä Suomessa saaneen myrkytystä ukonhatusta. Ukonhatussa ei onneksi ole mitään syömään houkuttelevaakaan, kuten palkoja tai kirkkaanvärisiä marjoja.
Ukonhatun myrkyllisyys on peräisin akonitiini alakaloidi- nimisestä myrkystä, ja myös ukonhatun tieteellinen nimi aconitum kertoo kasvin sisältävän tuota myrkkyä.  Koko kasvi kukista juuriin on myrkyllinen.

Lapset oppivat hyvin nopeasti, mihin kasveihin ei saa koskea, ja mihin saa; meidän pikkupuutarhuri tiesi alle kolmivuotiaana, mitkä kasvit ovat myrkyllisiä ja koskemiskiellossa.  Lapset ovat yllättävän fiksuja.  Asia täytyy vaan selittää lapsille niin että he sen ymmärtävät.  Ja tietysti ihan pieniä lapsosia täytyy muutenkin puutarhassa pitää silmällä. Mielestäni kasvin myrkyllisyys ei saa olla kriteeri olla istuttamatta jotakin kasvia – lähes kaikki perennat ovat enemmän tai vähemmän myrkyllisiä – mutta tämä asia on hyvä tiedostaa, eikä todella myrkyllistä kasvia tule ehdoin tahdoin istuttaa lasten leikkipaikan viereen.

Lieneekin viisasta istuttaa ukonhattu kukkapenkin keski- tai takaosaan, ja ohjata lapsosia noukkimaan kukkakimppuun jotain muita kukkia. Itsekin on hyvä muistaa pestä kädet hyvin ukonhatun käsittelemisen jälkeen, tai sitten käyttää käsineitä. Joillekin herkkäihoisille ukonhatun lehdet saattavat aiheuttaa nokkosihottuman kaltaista ihottumaa.

Maailmassa kasvaa 100 eri lajista ukonhattua, joista Euroopassa luonnonvaraisena 20 lajia. Lisäksi jalostettuja lajikkeita on useita. Suomen luonnonvaraiseen kasvistoon kuuluu yksi laji, lehtoukonhattu, joka on harvinainen ja rauhoitettu kasvupaikoillaan Pohjois- Karjalassa. Yleisimmin meillä kasvatetaan puutarhoissa tummansinistä tarhaukonhattua sekä sinivalkoista kirjoukonhattua, ja harvemmin tarhaukonhattua muistuttavaa aitoukonhattua. Ukonhattuja on saatavana eri sinisen sävyisinä, valkoisena ja jopa keltaisena.  Lisäksi on olemassa köynnösukonhattu, joka kukkii tumman violetinpurppuran sävyisin kukin.

Ukonhattu kuuluu maatiaisperennoihimme, ja sitä on kasvatettu puutarhoissa koristekasvina jo kauan.  Ukonhattu on sitkeä selviytyjä, joka saattaa kukkia autioituneiden talojen puutarhoissa vielä silloin, kun muut kukat ovat aikoja sitten luovuttaneet. Ukonhattu ei ole vaativa maaperän suhteen, sille kelpaa  tavallinen multava puutarhamaa hyvin, eikä se pahastu happamastakaan kasvualustasta, jos sen haluaa istuttaa alppiruusuryhmään syykesän väriä tuomaan. Se menestyy niin auringossa kuin varjossakin. Parhaimmillaan se on puolivarjon perennaryhmässä muiden rehevien puolivarjon perennojen kanssa. Ukonhattu on terve, ja saa harvoin riesakseen kasvitauteja, mutta kovin paahteisella ja kuivalla paikalla sitä vaivaavat helposti kirvat, ja härmä, joka tekee lehdistä harmaapintaiset.

1295876125_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Ukonhattu kuuluu itseoikeutetusti perinnekasveista pitävän puutarhaan. Se kukkii syyskesällä reilun metrin mittaisena ja sopii loistavasti vaikkapa syyspäivänhattujen tai nauhusten seuraan. Ukonhattu leviää paikallaan hitaasti ja varmasti reheväksi kasvustoksi, mutta riesaksi siitä ei ole. Se ei kaipaa säännöllistä jakamista, mutta jos sen haluaa jakaa, se olisi parasta tehdä varhain keväällä kun lehtiruusukkeet ovat juuri nousseet maan pintaan. Ukonhatun taimia on hyvin saatavana ja lisäys onnistuu myös siemenistä, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn lepotilansa murtamiseksi.