Nyt olen perannut ja kerännyt perennoita vuohenputken kuristavasta otteesta. Joskus lupailinkin jo tummatulikukkaa, ja nyt vihdoin sitä olisi saatavilla. Keräsin myös joka paikassa ihanasti kukkivaa mukulaleinikkiä talteen, jos joku olisi sen mukuloita vailla. Nämä kaksi keltaista kukkivaista etsivät uutta kotia.

Eli kuvassa oleva keltainen pitkän huiskea kukkanen on tummatulikukka. Monivuotinen ja aika voimakaskasvuinen, sopii hyvin ritarinkannusten ja muiden korkeiden ja vahvojen perennoiden joukkoon. Kukkii heinäkuussa aika pitkään.

tässä vielä lähikuvaa:

Mukulaleinikki vihertää jo huhtikuussa. Keltaiset kukat toukokuussa, kukinnan jälkeen koko kasvi katoaa maan alle kuten sipulikukatkin tekkevät. Suomalainen luonnonkasvi, joka ei häiritse muita kasveja vaikka leviäisi koko kukkapenkkiin, sillä mukulat ovat pieniä kuin muurahaisen munat. Voi istuttaa vaikka nurmikkoon, kukinnan jälkeen lakastuvat lehdet voi huoletta hurauttaa matalaksi ruohonleikkurilla, kukkii silti seuraavanakin keväänä uskollisesti.

Kasvit on nyt nostettu jo ylös maasta, joten toivon pikaista vastausta ensiviikon kuluessa. Mielelläni otan myös vastaan vaihdossa jotakin sinulle ylimääräistä, mutta vaihtokasvi ei ole välttämätön. Laita kommentoidessasi mukaan sähköpostiosoite (näkyy vain minulle), niin laitan sitten sinulle viestiä. :)

Olen tässä taas kevään mittaa kirjoittanut teidän suut ja silmät täyteen ajatuksiani väriteemapuutarhasta. Nyt laitan tuohon sivuun noiden vuodenaikalinkkien alapuolelle kuvalinkin, josta pääsette seuraamaan minun salainen puutarha- alias väriteemapuutarhaprojektiani.

Myös tämä postaus tulee tuolle sivulle.

Noniin. Piirsin teille vihdoinkin jonkinlaisen kartan väriteemapuutarhastani, niin pysytte hiukan perässä ajatusteni kanssa. Kuva on näköjään vähän epäselvä, mutta kaiketi siitä kuitenkin käsityksen saa.

Vasemmalta lukien siis ensimmäisenä on valkoinen väriteemahuone, sitten punainen, sininen ja oikealla viimeisenä keltainen. Nuo pienen neliöt tuossa tarkoittavat laattapolkua, joka mutkittelee portilta toiselle. Tuolta Pääpolulta poikkeaa sitten kussakin huoneessa joitakin pienempiä polkuja, joista yksi johtaa istumapaikalle. Jokaisessa huoneessa on istumapaikka rentoutumista ja kasvien ihastelua varten, sekä keskellä huonetta on joku puu.

Tänä kesänä aloitan vihdoin ihan oikeasti tuota valkoista huonetta. Tilauksessa on puuvartisia kasveja sinne, sekä pioneita, sillä ne ovat hidaskasvuisia.

Puuksi keskelle tulee helmipihlaja, sillä sillä on valkoisen kukinnan lisäksi valkoiset marjat syksyllä. Sitten pikkuhiljaa hankin alppiruusuja ja hortensioita (ja ehkä joskus magnoliakin kun pienilmasto tulee suojaisammaksi muiden kasvien kasvaessa)  varjoisalle puolelle, ja aurinkoon atsaleoja, marjaomenapensas, helmipensas, höyhenpensas, hanhikki, sekä tietysti iso joukko kärhöjä.

Sitten jokapuolelle kaikenlaisia valkoisia perennoja ja sipulikukkia, askellaattojen lomaan matalia maanpeittokasveja....

Voi pieniä kukkamaan ihmeitä!

Kukkamaa herää hiljalleen viimepäivien sateista virkistyneenä uuteen kasvun kevääseen.

Katselen kaikkea mullasta pilkistävää, koitan saada itseni muistamaan taas, minkälaisia kukkia mistäkin alusta nousee. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että kuukauden kuluttua ei kukkamaassa juuri mullan pintaa näy, kun kasvu on jo niin rehevää. Nyt kukassa ovat narsissit. Esikot ja pikkusydämet aloittelevat,lemmikit, laukat ja arovuokot seuraavat pian perästä, ja siten onkin jo ihan kesä. Jotkut ovat vielä ihan kokonaan mullan uumenissa, kuten liljat, jaloangervot ja kuunliljat. Tulppaanejakin piti tulla, mutta niitä ei ole kuin muutama, jotka kasvavat laukkkojen kupeessa.

Muualla tulppaanien istutuspaikoilla on vain koloja kertomassa karua kieltään myyrien tihutöistä. Täytyy varmaan kokeilla seuraavaksi valkosipulimurskaa, kanankakkia ja keisarinpikarililjoja tulppaani-istutuksien rinnalle, ja sitten vain toivoa parasta. Tai sitten hankkia pelkästään erilaisia laukkoja ja narsisseja, ja unihtaa tulppaanien kasvatus kokonaan. Nyt toivon vain, etteivät myyrät ole saman tien pistäneet poskeensa liljoja, joiden sipuleita on samassa paikassa. Toivon sentään että liljat vielä nousisivat maan uumenista.

Löysin kuitenkin ihaniakin asioita kukkamaasta. Tämmöinen, luullakseni talvisaippo, oli ilmestynyt alppiruusun juurelle. sekin on varmasti saanut alkunsa jostakin mummon perennatuppaasta.

Ostin viimekeväänä myös punaisen tarhakylmänkukan. Se teki kaksi suloista kukkaa. Luulin että olin ostanut niitä kaksi, mutta nyt sitä toista ei näy, joten ehkä vain kuvittelin että ostin niitä useamman.

Nurmikosta löytyy taas paljon siirrettävää. Pikkuruiset esikkoruusukkeet tulevat huomatuksi vasta nyt kun ne kukkivat ensimmäisen kerran. Niitä on toista kymmentä pientä keltaista ilopilleriä pitkin etupihan nurmikkoa. En henno kuitenkaan päristellä näiden yli ruohonleikkurilla, joten ne täytyy vain kerätä talteen.

Viimevuonna pääsin eroon yhdestä murheenryynistä, ja tässä olisi toinen. Se on tähän asti jotenkuten pysynyt aisoissa, mutta nyt vuohenputki on vallannut sen ihan kokonaan. Olen kyllä aikonutkin tehdä tälle jotakin, mutta nyt täytyy suunnitelmia nopeuttaa, sillä paikalle on suunnitteilla suojaistutus talven aikana valmistuneen saunan ja kylätien väliin. Ei sen puoleen, en olisi kyllä enää yhtään kesää kestänytkään katsoa tätä rytökasaa. Siinä kasvaa palavarakkaus, akileijoja, kyläkurjenpolvi, pallo-ohdaketta, ritarinkannuksia, ukonhattuja, taatankurjenmiekkaa, pikkuinen kuolanpionin alku, astereita, siperiankurjenmiekkaa, kevätvuohenjuurta, mukulaleinikkiä ja mitähän vielä? Paljon kaikenlaisia maatiaisperennoja siis. Suurin osa niistä mahtunee vielä uuteen kukkamaahan. Taas on hommia tiedossa, kun kaikki kukat pitää nostaa ylös ja pestä puhtaaksi vuohenputkesta. huhhuh!

Ulkona tuulee ihan kamalasti. Kai sekin on yksi alkavan kesän merkki.

Narsissit on juuri nyt ihanimmillaan. Kaikenlaisia ihania lajikkeita olen haaveillut hankkivani - sitten kun väriteemapuutarha muotoutuu ja saan paljon tilaa uusille kokeiluille. Tällä hetkellä puutarhassani on vain aika tavallisia narsisseja. 

Narsissit poikkeavat toisistaan erilaisten torvien perusteella. Onhan toki terälehdissäkin monenmoisia sävyjä keltaisesta valkoiseen, mutta torvista löytyy enemmän sävyjä.

Ihan tavallisessa keltaisessa torvi on kuin tarkoin laskostettu hameenhelma.

Pikkupuutarhurin kukkapenkissä on oranssitorvinen ihanuus.

Ice follies, minun lempinarsissini (jos joku haluaa, voin yrittää selvittää muidenkin narsissilajikkeiden nimet), vaihtaa torvensa väriä heleän vaalean keltaisesta lähes valkoiseksi sitä mukaa kun kukka ikääntyy.

Anopilta olen saanut tälläisen herttaisen syttyräisen narsissin. Sitä kasvaa monessa pihassa myös anoppini naapureissa, kukan alkuperä ei ole selvillä ihan tarkkaan, mutta hauskan näköinen se on.

Nupullaan on vielä kahdenlaisia narsisseja.

Nämä valkoiset tuoksuvat kerrotut kasvoivat täällä puutarhassa eräässä pöheikössä, josta ne löysin  yhtenä keväänä. Nyt ne kasvavat uudessa kukkamaassa. Se kukkii vasta kesäkuun puolella.

Myös nuo valkoiset (pikkupuutarhurin kimpussa oikeassa reunassa)  tuoksuvat ihanasti. Niillä on pieni punakeltainen torvi. Niidenkin kukinta ajoittuu touko- kesäkuun vaihteeseen.

Narsisseja voisi kyllä alkaa kerätä ihan intohimoisestikin. Ne kun eivät maistu myyrillekkään, niin ne ovat täällä peltotontilla tulppaaneja luotettavampi valinta. Narsisseja tulee ainakin valkoiseen ja keltaiseen väriteemahuoneeseen aikanaan. Luultavasti taidan haksahtaa näihin(kin)...( voi puutarhurin vaikutuksille altista mieltä, ei tarvitse kuin vähän ajatella jotakin kasvia enemmän, niin ajatukset lähtevät villiin laukkaan! )

Sinivuokko, valkovuokko ja keltavuokko

Näin keväällä on puutarhassa ja luonnossa ihana vuokkojen aika. Sinivuokot aloittavat huhtikuun puolivälissä, ja valko- ja keltavuokot jatkavat kukintakarkeloita toukokuun alkupäiviltä parisen viikkoa.

Sini- ja valkovuokkoja kasvaa paratiisinpalasen puutarhassa kylätienvarressa vanhojen koivujen alla. Ihmeesti ne pärjäävät siellä ihan omia aikojaan, eivätkä piittaa kesän rehevästä lupiini- ja kultapiiskukasvustosta. Ne piristävät maisemaa silloin kun vielä ei ole muuta vihreää näkyvissä.  Olen aikeissa siirtää niitä pihametsäänkin tontin toiselle laidalle. Valkovuokkoja näyttää pihametsässä jo olevankin, ilmeisesti juuren paloja on kulkeutunut jonkun puuntaimen mukana. Se on hauska pikku kulkuri, joka ei häiritse muita kasveja, koska se kuihtuu kukinnan jälkeen.

Puutarhani keltavuokko on kotoisin isäni lapsuudenkodin maisemista Lohjalta. Isäni toi pienen kourallisen sen juurakoita ensimmäisenä keväänä kun muutimme tänne. Seuraavana vuonna se teki kolme kukkavartta, sitten viisi, ja nyt mättäässä on jo koko joukko iloisia keltaisia kukkia.  Keltavuokkomättääni kasvaa kukkapenkissä kellokärhön juurella. Se on valkovuokkoa hiukan hentoisempi eikä ole ihan yhtä innokas leviämäänkään, joten se sopii kukkapenkkiin mainiosti.

Kaikki nämä kolme vuokkolajia kuuluvat Suomen alkuperäiseen kasvistoon. Ne viihtyvät puolivarjoisissa lehto- ja sekametsissä Etelä- ja Lounais-Suomessa. Pohjoista kohti mentäessä vuokkoesiintymät harvinaistuvat, ja ihan pohjoisessa niitä ei ole lainkaan. Vuokkoja on paljon siirretty puutarhoihin luonnollista levinneisyysaluetta pohjoisemmaksi.  Keltavuokot kasvavat harvinaisena samoilla paikoilla kuin valkovuokot, mutta ne tarvitsevat kukkiakseen enemmän valoa. Joskus voikin olla niin, että keltavuokkoja kasvaa valkovuokkojen joukossa, mutta jos paikka on liian varjoinen, ne eivät kuki ja jäävät huomaamatta.

Valkovuokko on Uudenmaan maakuntakukka.

Valkovuokko, Anemone nemorosa ja keltavuokko, Anemone ranunculoides ovat hyvin samankaltaisia olemukseltaan. Ennen kukintaa keltavuokon erottaa vaaleamman vihreästä, sirommasta ja matalammasta lehtimättäästä. Valkovuokon kukat ovat isohkot ja terälehdet soikeammat; keltavuokko muistuttaa kukinnoltaan leinikkiä.  Valko- ja keltavuokot viihtyvät parhaiten ravinteikkaassa ja kosteassa lehdossa, jossa ne kukkivat silloin valoa on parhaiten saatavilla ennen kun puihin puhkeaa lehdet.  Molemmat kuihtuvat kokonaan kukinnan tehtyä tehtävänsä.  Valko- ja keltavuokot leviävät maan alla suikertavan juurakkonsa avulla, valkovuokko keltaista pikkusiskoaan innokkaammin, ja myös muurahaiset kuljettavat niiden öljypitoisia pähkylähedelmiä ympäristöön.  

Sinivuokko, Hepatica nobilis viihtyy kalkkipitoisilla mailla lehto- ja sekametsissä. Se viihtyy hieman varjoisemmassa kuin valko- ja keltavuokot, ja joskus ne kukkivat, joskin heikommin, jopa kuusikon syvässä varjossa. Sinivuokon lehdet ovat osittain talvivihantia, ja erityisesti valoisilla paikoilla paksuihin nahkeisiin lehtiin tulee syksyisin kaunis viininpunainen ruska. Uudet lehdet kasvavat keväällä kukinnan jälkeen. Sinivuokot eivät viihdy kovin avoimilla paikoilla, ja taantuvat nopeasti jos niiden kasvuympäristönä oleva metsä hakataan. Sinivuokko ei leviä lainkaan kasvullisesti vaan ainoastaan siemenistä, minkä vuoksi se on rauhoitettu ja sen kukkien  ja taimien kerääminen myyntiin on Ahvenanmaata lukuun ottamatta kielletty. Tämän vuoksi ohjeistan myös pikkupuutarhuria kukkien poimimisessa niin, että yhdestä mättäästä saa ottaa korkeintaan kaksi kukkaa, jotta siementuotanto ei kärsi.  Mikäli kukkien annetaan kukkia, keräävät muurahaiset innokkaasti sinivuokon siemeniä ja levittävät sitä näin uusille paikoille. Kasvu siemenestä kukkivaksi kasviksi vie kuitenkin useita vuosia.  Sinivuokoista löytyy joskus luonnossa violetteja, punaisia tai valkoisia muunnoksia.

Kaikki vuokot ovat myrkyllisiä, muttei niissä juurikaan ole syömään houkuttelevia kasvinosia. Vuokkoja on helppo siirtää luonnosta puutarhaan. Siirtoon tarvitaan maanomistajan lupa.  Jotkut taimistot myyvät tavallisien valkovuokkojen lisäksi vihreäkukkaisia lajikkeita sekä valko- ja sinivuokon kerrannaisia puutarhamuotoja. Valkovuokkoa lähellä olevaa vaaleansinistä hämyvuokkoa on myös toisinaan saatavilla.

Kuten monet kevään pienet kukkijat, vuokotkin pysyttelevät sadesäällä nuppuisina, lisäksi vuokot sulkevat kukkansa myös yöksi.

Valkovuokkojen kukinta-aikaan on meidän pikkupuutarhurin syntymäpäivä. Hän on jo iso tyttö, täyttää tänä keväänä kahdeksan vuotta.

Hän sai syntymäpäivälahjaksi omat puutarhatyökalut ja hanskat. Nyt voi kukkapenkkiä ja kasvimaata hoitaa ihan omilla välineillä.

Tänä vuonna laajennamme kasvimaata, ja pikkupuutarhurin kanssa olemme innokkaasti laittaneet esikasvatukseen kaiken maailman vihanneksia. Eilen parsakaalin taimet jo pilkistivät mullasta ja tänään näyttää kurpitsan alku työntyvän esille omassa ruukussaan. Taas odotetaan satoa saapuvaksi. Sadon koolla ei ole niin väliä, kunhan koetaan kasvun ihme ja kasvattamisen riemu.

Yhtenä päivänä pikkupuutarhuri toi minulle satoa kasvimaalta. Kevätsatoa; maahan unohtuneita vihanneksia. Tytön kasvoilta heijastui sama innostus ja ylpeys kuin syksylläkin satoa korjatessa. Ajattelin että voi pikkuista puutarhuria, kun se on niin tohkeissaan näistä unohtuneistakin! Sadonkorjuun riemua kasvoissaan hän tohkeisssan kuljettaa kaikki pienet ja isot aarteet kasvimaaltaan. Ainakin palsternakat ja porkkanat olivat vielä ihan jänteviä ja pääsevät johonkin keittoon makua antamaan. Sipulit ovat vähän pakkasen puremia. :)

Eilen sain myös ihan tuoreita tuomisia, ensimmäiset tuoksuvat lipstikan versot olivat myös tulleet esiin.

Tämmöinen ihananinen kukkakimppu tuli sisälle pikkupttarhurin syntymäpäivän kunniaksi.

Lapsen kautta näkee puutarhan ihmeelliset asiat  selvemmin ja kirkkaammin. Ilo voi tulla ihan pienistäkin jutuista, täytyy vaan olla tuntosarvet valppaina.

Olen ihan kamalasti kuvannut ulkona kaikkea makroputken läpi. Tuntuu että silmät on jo ihan sirrillään siitä pienen luupin läpi kurkkimisesta ja polvet kankeina siitä maassa mönkimisestä. Mutta ei haittaa. Kevät on vain kerran vuodessa, ja kevään pienet ihmeet asustavat ihan maan rajassa. Toivottavasti en aiheuta ongelmia tietokoneillenne, sillä tähän postaukseen tulee aika monta kuvaa... Ihan pakko vain päästä jakamaan kaikkea ihanaa teidän kanssa! 

Löysin vielä yhden sorttisia krookuksia. ( Pahoittelen että lajikenimet on minulta hukassa - osittain ihan tarkoituksella - ammattipuutarhuri haluaa heittäytyä omassa puutarhasssaan täysin vapaalle ja nauttia vain kauneudesta ja kaikesta ihmeellisestä mitä puutarha tarjoaa. )

Nämä ihanaiset ovat hurmaavan "vaalean persikkaisen keltaisia" tai miksi tuota sävyä kutsuisi.

Muut krookukset alkavatkin jo nuukahdella ja vaipua horrokseen maan alle nurmikon uumeniin. Yhteen vielä hämmiäinen tekee toiveekkaana pesää...

Kun krookukset katoavat, paikalle saapuvat posliinihyasintit.

MIten niiden kukat voivatkaan näyttää niin kovasti oikealta posliinilta, semmoiselta arvokkaalta käsinmaalaltulta...

Nämä pikkuihanuudet kasvavat nuoren tammen juurella etupihan nurmikossa. Hortensia pyysi kuvaa tuosta tammesta. Vähän siinä on vielä edellisen kesän ruskettuneita lehtiä jäljellä, ne ehkä vähän samalla auttavat hahmottamaan sen kokoa, kun muuten siitä ei paljoa vielä näy. Jos oikein tarkkaan katsot, niin huomaat latvan kärjen ulottuvan noiden sähkölankojen yläpuolelle.

Istutimme sen kymmensenttisenä pikkutaimena noin seitsemän vuotta sitten muistaakseni. Se on alun perin kotoisin mummolani suuresta 200 vuotta vanhasta tammesta. Tammesta putosi monta terhoa, jotka kylväytyivät nurmikolle. Ja nuo taimet sitten kokosi talteen serkkuni, joka on mummolan nykyinen asukas. Meilläkin oli ilo saada yksi tuon vanhan tammen jälkeläinen omaan pihaamme.

Seitsemässä kesässä tuo tamminuorukainen on kasvanut huimasti. Ensimmäisinä keväinä sen latvuksen pisti poskeensa vanha tuttava, gourmet- jänö, mutta seuraavina keväinä olemme jo viisastuneet ja antaneet suojaverkon olla pidempään paikoillaan, siihen asti kun luonnostakin jo varmuudella löytyy syömistä. Parina keväänä hallat ovat vieneet sen juuri puhjenneet lehdet, mutta pikku puu on aina kaikista kommelluksista toipunut ja kasvattanut uudet versot ja lehdet tilalle.

Monet sanovat, että tammi on hidaskasvuinen puu, varsinkin täällä kolmosvyöhykkeellä. En allekirjoita tätä väitettä. Tammi tarvitsee vain kunnon lannoituksen, niin se voi kasvaa jopa 80- 100cm kesän aikana, kuten meidän pikkupuumme teki viime kesänä. Luonnostaanhan tammi kasvaa rehväpohjaisissa Keski- Euroopan lehtometsissä, joten sen lannoittaminen auttaa sitä samaan samat kasvuolot kun sen luonnollisessa ympäristössä. Eli kanan kakkia vaan juurelle joka kesä! ;)  Myös nurmikon perkaaminen juuristoalueelta on eduksi. Tämän tammen juurella kasvaa lemmikeitä ja nurmitädykettä, joiden juuristot ovat hentoja, eivätkä häiritse tammen juuristoa, toisin kuin vahvat nurmikkoheinät.

Ai niin,  tuo "keppi" tuossa tammen vieressä on viimekesäinen ukontulikukan varsi. Tammen juurelle oli tupsahtanut semmoisen siementaimi jostakin, ja kun se halusi ihan selvästi kasvaa siinä, niin annoin sen olla.

Noniin.Sitten siirrytään uuteen kukkamaahan. Sielläkin on muuten krookuksia, enimmäkseen mummoni perintönä tulleita violetteja.

Tässä on hieman sotkuinen kuva krookusmättäästä. Laitan sen tähän kuitenkin, sillä minusta on niin ihana ajatus, että kohta siitä samasta mättäästä nousee arovuokkoja ja kevätesikoita ja lemmikeitä, sitten harjaneilikoita, jalokallioinen ja lopuksi vielä syysmaksaruoho. - Mummoni osasi todellakin saada kukkamaansa kukkimaan koko kesän ajan! Tuossa mättäässä ei ole kokonaisuudessaan muutakuin kaksi lapiollista maata mummon kukkapenkistä, ja silti niin paljon kukkia!

Vielä toinen hieman suhruinen kuva. Minun sisintäni liikuttaa tässä kuvassa kaksi asiaa. Ensin tuo jatkumo mikä siinä näkyy kevätesikon siemenkodan kurkistellessa krookuksen takaa.

Sitten tuo väriyhdistelmä. Kuinka monelle tulisi ensimmäisenä mieleen yhdistää violetti ja kirkkaan oranssi vaikka pukeutumisessa tai sisustuksessa? Kukat tarjoavat näitä huikeita väriyhdistelmiä ihan kokoajan, eikä tuo yhdistelmä näytä ollenkaan pahalta tai rajulta tuossa pienessä sievässä kukassa. Olla yhtä aikaa pieni ja sievä ja niin rohkean värikäs, siinäpä oiva taito! Sisustuksessa tai vaatteissa tuo väriyhdistelmä olisi puolestaan jokseenkin huomiotaherättävä, joskaan ei toki välttämättä huono.

Kevään ihmeitä löytyy kukkamaasta muitakin. 

Kuten pionin versot.

Tai särkyneen sydämen vielä punertavat piskuiset lehtitupsut. Ajatella, että ei mene kuin reilu kuukausi, niin tämäkin on venähtänyt reilun puolen metrin mittoihin ja kannattelee pitkää suloista kukkavanaa...

Lumikellot kukkivat ihmeen pitkään kukkamaan takaosassa.

Niiden kukat ovat kyllä jotenkin kummallisia ja ihmeellisiä ja hurjan kauniita. Katsokaa nyt niitä. Kolme pientä terälehteä ja keskustassa pieni vihreä sydän.

Joskus leikittelen ajatuksella, että perustaisin sydänpenkin. Siis sellaisen kukkapenkin, jossa olisi vain kukkia, joissa on sydän. Lumikello olisi itseoikeutettu kevätkukkanen sellaiseen penkkiin.

Kamerakierros jatkuu. Kuljeskelen kotimetsään. Ylhäällä joku kiekaisee. Makroputkella on hankala kuvata taivaita, mutta kuva pitää silti ottaa. Kurjet ne siellä kiekuvat. Täkäläiset kurkiparvet ovat jo saapuneet, nuo olivat varmaan matkalla johonkin pohjoisemmas.

Kotimetsästä on yhdeksässä vuodessa kasvanut komea. Istutimme kuusen ja männyt taimet pienistä kymmensenttisistä metsänhoitoyhdistyksen taimista ensimmäisenä keväänä tänne muuttomme jälkeen. Halusimme suojaa pohjoisesta huikaavalle tuulelle ja näkösuojaa tonttiamme sivuavaa tietä vasten.

Tuolta tieltä näkyy enää talosta vain katto ja ovi. Se on hyvä. Tiellä kulkee paikallisen metallipajan vuoksi raskasta liikennettä päivittäin, ja on tosi hyvä, että on metsä joka suojaa myös pölyltä ja melulta. Silloin kun metsä istutettiin, tuntui tosi kaukaiselta ajatukselta, että saisimme etupihalle tuulen ja näkemisen suojaa, mutta siinäpä tuo metsä nyt on ja voi hyvin. Alun jurotuksen jälkeen puut ovat lähteneet huimaan kasvuu, ja niiden lavukset huitelevat jo neljän tai viiden metrin hujakoilla.

Pidempään mukanani kulkeneet muistatte ehkä kuusentaimen joka kasvoi niityllä ja josta postasin edellisessä blogissani viisi vuotta sitten. Sen vuosikasvut olivat kummallisesti sykeröllä.

Nyt tuosta sykeröisyydestä ei ole enää ulos päin tietoakaan, paitsi että kuusesta on tullut erityisen tuuhea.

Tarkempaan tarkasteluun joutuessaan voidaan huomata, että viisi vuotta sitten kasvaneet sykeröneulaset ovat yhä tallella. Jänniä juttuja tämmöiset.

Palaan takaisin etupihalle ja sieltä koivukedolle, tai Pikkupuutarhurin sanoin "takapihalle". Matkanvarrella huomaan pienen hennon kevättähden lepattavan terälehtiään tuulenvireessä. Pakkohan sekin on tallentaa kameraan.

Niin pieni ja hentoinen!

Lampsin yli entisen murheenryynin, jossa nyt aloittelee nurmikko kasvuaan. Jotakin on vielä kuitenkin vanhasta murheenryynistä unohtunut paikoilleen...

Sitten koivukedolle kylätien varteen kyykkimään, nimittäin siellä on hyvä syy nöyrtyä maan tasolle: Nyt on sinivuokkojen aika. Voi miten ne ovatkaan ihania!

Jotenkin en voi kuin huokailla. Sinivuokot ovat ehkä sittenkin parasta huhtikuussa!

Niitä kasvaa niin paljon, että Pikkupuutarhuri saa luvan kanssa noukkia niitä maljakkoon ison kimpun. Sopivan pieni maljakko löytyy mummon vanhasta pikkuihmisten posliinikannusta.

Tällainen oli kamerakierrokseni suloisena huhtikuisena päivänä. Tänä aamuna herätessäni kuuntelin sateen ropinaa. Ihanaa että saadaan sadetta! Kevät tulee ihan humpsahtaen, kun saadaan muutama lämmin päivä sateen päälle. Nauttikaa kaikesta pienestä ja ihmeellisestä, kevät on juuri siihen sopivaa aikaa!

Hyvää huhtikuun viimeistä viikkoa!

No tulihan vihdoin sekin päivä, jolloin krookusten kukat avautuivat tervehtimään aurinkoa!

Kaikenlaisia krookuksia on tullut jemmattua nurmikon sekaan syksyisin. Ja ilahduttavasti ne näyttävät nuoren tammen ympäristössä lisääntyneen.

On noita keltaisia ja valkoisia, joissa molemmissa on tumma laikku terälehtien tyvellä. Keltaisissa laikku on ruskea ja valkoisissa tumman sinivioletti.

tästä näkyy tarkemin tuo laikku.

sitten on ihanaisia perussinivioletteja..

Minulle kaikkein rakkaimmat ovat nämä kermankeltaiset. Ne ovat ihan ensimmäiset pihaamme istuttamani krookukset, jotka kukkivat aina ensimmäisten joukossa.

Kuvakokoelmasta puuttuu vielä puhtaanvalkoiset krookukset. niitäkin on jossain päin puutarhaa. Haaveilen, että joskus koko etupihan nurmikko olisi täynnä krookuksia. Krookusten jälkeen samoihin paikkoihin avautuvat posliinihyasintit ja skillat.

Ihanaa kun on kevään kylmissä keleissä noita pieniä urheita kukkia!

Kevätsade, silloin kun se tulee vetenä, herättää toivon heräävästä luonnosta.

Vaikka on vähän koleaa, voi melkein kuulla kuinka sateen ansiosta jokapaikassa kohisee, kun silmut pullistuvat ja maa sulaa.

Joitakin ei näytä edes jää pitelevän. Siitä vain jään läpi kohti kevättä ja valoa!

ja jotkut suojautuvat piiloutumalla villavan nupun sisään.

Vaikuttaa siltä, että tämän kevään krookuksen kuvat ovat enimmäkseen nuppukuvia. Kuka sitä nyt viitsisikään kukkia sateella, kun pörriäisetkin ovat omissa koloissaan suojassa.

Vähän näyttää ankealta etupiha kevätsateessa. Mutta lumi on sentään sulanut! Pari päivää sitten tuon lätäkön kohdalla oli vielä lumikinos. :) Siinä lätäkön ja tammen välissä kasvavat nuo yläkuvan krookukset. Niitä on joka puolella tammen ympäristössä.

Kai se kevät sieltä vielä joskus tulee ihan kunnolla. Sitä ennen voidaan ihmetellä kummallista kevätsäätä; tänään oli taas aamulla maa lumen peitossa. Valo se vaan on semmoinen epeli, että se tekee tästä syksyisestä kelistä jollakin tapaa virkistävämmän.