Ihanaa kun on kunnon talvi! Lunta on tullut paljon. Koko maisema tuntuu pehmoiselta kun lumi on pyöristänyt ääriviivat.

Kukkapadassa on talvella kanervia ja havuja sekä keskellä 60 cm korkea lyhty. Lumi on tehnyt asetelmasta omanlaisensa.

Pallohortensialla on kauniit harsuiset talventörröttäjät.

Ja humalankin pienet hedelmystöt ovat keränneet lunta ylleen.

Nautitaan talvesta!

Lastenvaatteissa on jo useamman vuoden olleet muotia retrovärit ja kuosit, vähän kuin paluu omaan lapsuuteen...

Lisää muodikkaita makroja löytyy, kun klikkaat kuvaa:

Seikkaillessani puutarhablogeissa ja kaiken maailman ihmeellisissä paikoissa pikkuapulaisen nukkuessa päiväuniaan, tuli ihan yht´äkkiä kauhea kaihomieli. Teki mieli päästä kumartumaan kevätkosteaan nurmikkoon ihastelemaan kaikkia ihania keltaisia kevään ihmeitä.

Pikaisella katsauksella keväisiin kuvakansioihin, huomaan selvästi, että keltaista riittää keväällä. Minään muuna vuodenaikana keltainen tuskin tuntuu niin ihmeelliseltä ja ihanalta kuin keväällä.

Katsokaa nyt niitä.

Mukavaa torstai-iltaa!

Huomasin viimekesän kukkakuvia selatessani, etten ole juurikaan ottanut kuvia isommista kokonaisuuksista tai kivoista kukkaporukoista ja väriyhdistelmistä. Harmi.

Toisaalta ihmekös tuo, kun sain makroputken kameraani äitienpäivälahjaksi, Makroputken kanssa piti sitten seikkailla myös kukkapenkissä, ja hain kamerani tähtäimeen paljon kuvia yksittäisistä kukista.

Hortensialla oli kiva postaus kesän väriyhdistelmistä kukkapenkeissä, ja minäkin innostuin etsimään omista kukkakuvistani sellaisia. Jouduin kuitenkin turvautumaan picasaan ja kollaaseihin saadakseni havainnoillistettua, mitkä kasvit kukkivat yhtäaikaa ja vieretysten. Tein kokoelmia viime kesänä rakennetusta kukkapenkistä. Muistuttakaahan minua ensikesänä, että otan kuvia isommistakin kokonaisuuksista. :)

Ensimmäinen kuvasarja on kesäkuulta, ja edustaa aurinkoisinta kohtaa kukkapenkissä. Kuvassa ylhäältä vasemmalta lukien on: lumipalloheisi, sininen lehtoakileija, myöhäinen kerrottu narsissi. Narsissin alla neidonkurjenpolvi, sitten lemmikki, edellisvuodelta hyvin talvehtinut äitienpäiväruusu, lehtolaukka, ukkolaukka, arovuokko joka on mummoni perintöä, päivänkakkara ja keltapäivänlilja.

Toinen kuvakokoelma on myös kesäkuulta, ehkä juhannuksen jälkeiseltä ajalta, kukkapenkin varjoisammalta puolelta.

Siellä kasvaa vaaleanpunainen ritarinkannus, särkynyt sydän, jaloakileija, sormustinkukkia, peurankello mummoltani ja orvokeita.

Heinäkuuta kohti mentäessä kukkamaassa alkaa kukkia jalohortensia twist-in shout, sekä mummon valkoinen perintöakileija, särkynyt sydän teki vielä uusia kukkia, ja aikaiset jaloangervot alkoivat availla kukintojaan.

Heinäkuussa kukkivat myös rinnakkain punahatut, kuunliljat, punaiset värililjat, ukonhatut, valkoinen leimu sekä hiljalleen myös valkoiset ja punaiset värililjat.

Toisessa päässä penkkiä jaloangervoiden kanssa kukkivat sinivioletti ritarinkannus, jonka piti olla samanlainen vaaleanpunainen kuin edellä mutta yllättikin iloisesti, siemestä kasvatettu taimi, joka notkahti sateessa vaakatasoon, siksi kuvakin on vaakatasossa. Ritarinkannuksen kainalossa ilahduttivat mummon perintökukat, jalokallioinen ja harjaneilikka.

Loppukesästä, heinä- elokuussa värit tummenivat. Kukassa purppuran värinen jalokurjenpolvi, tiikerililja, koko kesän komeasti kukkinut äitienpäiväruusu, keltaiset värililjat, violetit pikkukukatkin jo avannut jalohortensia sekä ihmeellisen ihana tuoksuva lilja african gueen.

Tämmöisiä värikokoelmia löysin. Paljon taisi jäädä vielä toiseen kertaan. Kevään kukat ja ihan loppukesän kukinta puuttuivat näistä kokoelmista. Lisäksi uudessa kukkamaassa on paljon kukkia, jotka eivät vielä kukkineet viimekesänä, siellä on muunmuassa kellokärhöjä ja muitakin kärhöjä, toinenkin jalohortensia, alppiruusuja, idänunikoita ja mitähän kaikkea vielä, en oikein muistakkaan.Mitähän kaikkea kukkamaahan hankkisi ensikesänä?

Näin yhtenä yönä unta, että joku oli suunnitellut koko pihamme uudelleen, ja suunnitelmasta oli kokonaan poistettu uusi kukkapenkki, jonka viimekesänä rakensin. Vielä aamulla oli omituinen olo unen vuoksi. Mielessä oli unimielikuva uuden kukkapenkin paikalta; kukkapenkki ja kaikki ihanat kukka-aarteeni olivat poissa, ja paikalla kasvoi vain nurmikkoa!

Aamulla menin ensitöikseni auringon noustua katsomaan että olihan se vain unta. Onneksi se oli vain unta! Hain vielä varmuuden vuoksi postinkin ja kuljin uuden kukkamaan vierestä. Posti toikin mielen rauhoittamiseksi ihanaa lukemista; uuden Kotipuutarha- lehden ja siemenkuvaston.

Sen siitä saa, kun aloittaa puutarhahöperöitymisen keskellä talvea; unetkin menevät sekaisin. :)

Olen jo antanut tuon siemenhinnaston eteenpäin vanhemmilleni. Koitan hillitä itseni tänä keväänä, varastot täytyy ensin tyhjentää edellisvuosien siemenistä ensikesänä..

Nyt on aika nauttia kunnon talvesta kun sellainen vihdoin tuli. Tänä aamuna pikkupuutarhurin kouluun lähdön jälkeen otin kuvan auringon noususta. Oli vielä liian hämärää, eikä kamera saanut kuvasta tarkkaa. En tarjennut sisävaatteilla pihailla kauempaa, pakkasta on ulkona tänään - 15 astetta.

Mukavaa viikkoa!

Varjolilja, Lilium martagon

Muuttaessamme syksyllä 2002 puutarhan vanhoissa kukkapenkeissä oli hallitsevana kasvina isot mättäät keltapäivänliljaa. Monta vuotta olin odottanut että saan oman puutarhan, niinpä halusin heti ryhtyä johonkin mylläysprojektiin. Ajattelin, että kukkapenkkiin minulla olisi varalla muitakin perennoja kuin päivänliljaa; olin saanut vanhemmilta ja tuttavilta paljon kasveja uuteen omaan puutarhaani istutettavaksi.

Mielessäni virisi ajatus ihanasta keltapäivänlilja- aidanteesta kasvimaan reunalla, ja kun taimimateriaalia oli yllin kyllin, ei oikeastaan tarvinnut kuin laittaa lapiot heilumaan. Eräänä syysiltana sitten ryhdyimme siskoni kanssa tuumasta toimeen. Isot päivänliljamättäät siirtyivät uuteen paikkaan.Vanhaan penkkiinkin päivänliljaa silti jäi melkein neliön kokoinen alue. Istutuspuuhissa ihmettelimme, kun maassa oli kirkkaankeltaisia ”kynsiä” siellä täällä. Sen enempiä pohtimatta hautasimme kuitenkin kynnenpalat takaisin maahan.

Vasta seuraavana kesänä juhannuksen jälkeen minulle valkeni noiden keltaisten kynsien salaisuus. Ne olivat varjoliljan suurista keltaisista sipuleista irronneita palasia; - Heinäkuun alussa jokaisesta siirtämästämme päivänliljamättäästä nousi lukuisia tumman ruusunpunaisia varjoliljoja! Myös vanha kukkapenkki paljasti uumenistaan kymmenkunta muhkeaa varjoliljan alkua seuraavana keväänä. Edellisellä puutarhanomistajalla oli sekaistutuksen viisaus hallussaan. Kaksi mainiota perinnekasvia sopivat vallan mainiosti elämään rinnakkain, kukinta ja kasvutapa ovat tyystin erilaiset, mutteivät ne häiritse toisiaan, sillä kukinta ajoittuu eri kuukausille. Edellinen asukas oli ilmeisesti sitä mieltä, että siemenkodat rumentavat kukkapenkkiä, joten varjoliljoista ei ensimmäisenä syksynä ollut mitään näkyvissä maan pinnalla. Oli melkoisen ihana yllätys huomata, että omassa pihassani kasvaa iki-ihana varjolilja, jota olin puutarhasta unelmoidessani  ihastellut kasvikirjoista.  

Yhtenä kesänä jouduin siirtämään varjoliljani vanhasta kukkapenkistä turvaan, kun talomme ympärille kaivettiin salaoja. Siirtokesänä ne olivat hieman pahastuneita, eivätkä viitsineet kukkia, mutta seuraavana kesänä ne jälleen kukkivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viime kesänä annoin huutia koko vanhalle kukkapenkille, sillä sen oli juolavehnä vallannut niin pahasti. Varjoliljat muuttivat jälleen alkukesällä, tällä kertaa toivottavasti pysyvämmin, uuteen muhevamultaiseen kukkapenkkiin. Samalla piilotin muutamia muhkeita keltaisia sipuleita ruukkuihin ystäville ja sukulaisille jaettavaksi. Ensikesänä voin taas odottaa virkeiden varjoliljojen lehtimättäidennousevan maasta ja heinäkuussa saan toivoakseni nähdä taas, kuinka ne kukkivat.

Keltapäivänliljamättäissä varjoliljat ovat jatkaneet kasvimaan laidalla elämäänsä siirron jälkeisestä kesästä lähtien. Siellä ne sinnittelevät, vaikka joskus kastikat ja muut ojasta muhevaan multaan karanneet vahvat heinät melkein hautaavat ne alleen ennen kuin puutarhuri ehtii hätiin. Joka vuosi ne silti yhä kukkivat heinäkuussa piittaamatta mitään muun maailman menosta.

varjoliljan lehtimätäs toukokuussa

Varjoliljan tieteellinen nimi, Lilium martagon kertoo varjolilja kukan muodosta. Martagon on kreikkaa, ja merkitsee turbaania. Englannin, saksan ja hollannin kielissä varjolilja on nimeltään ”Turkkilainen turbaani lilja”. Suomalainen nimi kertoo puutarhurille, että varjolilja menestyy muista liljoista poiketen myös varjossa. Varjolilja kasvaa luonnonvaraisena Etelä- keski- ja Itä- Euroopan niityillä ja lehtometsissä. Varjoliljaa on kasvatettu puutarhoissa hyvin kauan, pohjoismaissakin jo ainakin 1600- luvulta lähtien. Kestävyytensä ja hyvän leviävyytensä ansiosta se on ollut hyvin suosittu puutarhakasvi. Varjoliljaa tapaakin monesti villiintyneenä kartanoiden ja muiden vanhojen iäkkäiden asuinrakennusten vanhoissa villiintyneissä puutarhoissa.

Varjolilja ei ole kasvualustan suhteen kovin vaativa. Parhaiten se viihtyy hieman kalkkipitoisessa maassa puolivarjossa, mutta sopeutuu ja menestyy hyvin myös auringon paisteessa tai täysin varjossa alppiruusujen seurassa happamassa maassa. Varjolilja sopii myös ihastuttavasti perennaniitylle, jossa se pärjää voimakkaillekin seuralaisille hyvin. Varjolilja on siis melkein joka paikan kasvi, kunhan se saa riittävästi kosteutta, saman voi päätellä laajasta luonnonvaraisesta levinneisyysalueestakin ; sille kelpaavat niin lämpimät Etelä- Euroopan olot kuin Siperian karut ja kylmän mantereiset olot.  

Varjoliljan kookas kirkkaan keltainen sipuli istutetaan melko syvään,  jotta se saa tehdä maan alle kukkavarteen juuria. Kukkavarsi on niin tukeva, ettei se yleensä vaadi tukemista, vaikka varren latvassa voi olla kymmeniä turbaanin mallisia kukkia. Yleisimmin kasvatetaan tuota minunkin puutarhassani kasvavaa tumman ruusunpunaista varjoliljaa, mutta viljelyssä on myös tummemman purppuran värinen sekä valkoinen varjolilja. Ostosipulit on parasta istuttaa keväällä. Jos vanhaa kasvustoa jaetaan, se olisi kaikkein paras tehdä kukinnan jälkeen syksyllä, alkukesän siirtotoimenpiteistä kasvi väsyy, eikä jaksa kukkia samana kesänä. Varjolilja tekee runsaasti itämiskelpoisia siemeniä, jotka vaativat itääkseen talven kylmän jakson tai keinotekoisen kylmäkäsittelyn; siemenet kannattaa siis upottaa maahan syksyllä tai viimeistää lopputalvesta, jotta siemenen lepotila murtuu.

Joko arvasit? Nehän olivat vain kananmunia kattilassa...

Pitkästä aikaa osallistuin makrokuvailuun. Lisää kuvia vedestä löydät TÄÄLTÄ

Se on hassua, miten joka vuosi se tapahtuu vähän salaa. Kuin varkain alkaa mieli askarrella puutarhajutuissa.

Yht´äkkiä kaikki mittavat puutarhaprojektit alkavat tuntua yksinkertaisilta. Ja sen yhden ja saman tempun mieli tekee ihan joka vuosi; Kun puutarha-ajatukset alkavat heräillä talviunesta, olisi myös jotakin uutta hankittava. Kuten vaikkapa magnolioita tai erikoisia atsaleoja tai miltä kuulostaisi paperikoivu? Ihan kuin edellisvuosien villityksiä ei olisi riittävästi, ja puutarhaprojekteihin ja kummallisuuksien hoitamiseen olisi yht´äkkiä ilmestynyt jostain lisää aikaa. Vaikuttaa siltä että myös kasvuvyöhykkeille haluaisi mieli viitata kintaalla, kun aprikoosipuut ja neidonhiuspuut ja muut kummajaiset valtaavat tilaa ajatuksissa.

Ehkä jouluhässäköiden loppuminen tekee mieleen puutarhakärpäsen mentävän kolon, ja pitenevä päiväkin tekee oman tehtävänsä.

Tänä vuonna puutarhakipinä pulpahti pintaan kun aloin miettiä tuota blogini kasvikortiston täydentämistä. Krookukset saivat itseoikeutetusti aloittaa kasvikortistoprojektini. Jos vain suinkin ehdin, niin lisäilen silloin tällöin jokun kasvin tietopaketin tänne blogiin.Mistä kasvista haluaisit lukea seuraavaksi?

Eikö ole kutkuttavaa, että joka vuosi puutarhassa on tilaa uusille mahdollisuuksille. Tästä käynnistyy puutarhavuosi 2012!

Krookus, eli sahrami, Crocus

Heti ensimmäisenä syksynä muuttaessamme istutin nurmikkoon muutamia kermanvalkoisia krookuksia. Ne ovat niin aikaisia, että ne nousevat maasta heti kun pintamaa lämpiää ja lumi sulaa kevät auringon ansiosta. Ne kukkivat yhtä aikaa kevään ensimmäisten leskenlehtien kanssa. Vähän myöhemmin, jos lämpimiä päiviä riittää, avautuvat pienet sievät violetit krookukset ihan vieressä. Huhtikuun lämpiminä ja aurinkoisina päivinä krookuksia nousee nurmikosta sieltä täältä, ihania läheltä tarkasteltavia kukkapälviä, joissa juuri heränneet tokkuraiset kimalaiset pörräävät. Muutamat etupihan nurmikon krookuksista olivat jo valmiiksi paikalla, edellisten asukkaiden istuttamana. Ne ovat jotain hienompaa ja muhkeampaa lajiketta kuin itse istuttamani pikkuruiset krookukset, mutta herttaisia ne ovat silti. Ei liene sattumaa, että krookukset kukkivat varhain keväällä, ne tuskin kesän kukkaloistosta erottuisivatkaan. Ne ovat tärkeä meden lähde puutarhan talviunesta herääville pikkupörriäisille.

Olen istuttanut krookuksia myös kukkapenkkiin, mutta paremmin ne tuntuvat pärjäävän laihassa nurmikossa, sinne eivät myyrätkään niin helposti löydä mukuloita popsimaan; kukkapenkkeihin istuttamani krookukset ovat talven aikana kadonneet myyrien suuhun, tai sitten joku gourmet-jänö on käynyt pistelemässä ne poskeensa kesken parhaan kukintasesongin. Nurmikko puoltaa paikkaansa krookusten istutuspaikkana myös siksi, että nurmikon alla mukulat pysyvät paremmin maan alla, kuohkeassa maassa kukkapenkissä routa nostaa mukulat helposti maan pinnalle, jossa ne kuivuvat ja ovat ”helppoa” saalista kevätherkkuja etsiville jyrsijöille. Puutarhaoppaissa neuvotaan asettamaan maahan verkko jänisten varalle, mutta mielestäni sitten on ihan sama, onko krookuksia ollenkaan, jos ne pitää piilottaa verkon sisään, eiväthän ne silloin näytä yhtään miltään jos niitä pitää verkon läpi katsoa!

Krookukset, Crocus, ovat kotoisin Eteläisen Euroopan ylänköniityiltä ja Aasian länsi- ja keskiosista. Luonnonvaraisia lajeja tunnetaan 80, ja luonnonlajeista jalostettuja lajikkeita tai keskenään risteytyneitä risteymiä onkin sitten jo vaikka kuinka paljon. Yleisimmin suomalaisissa puutarhoissa kasvatetaan kulta- ja kevätsahramin eri lajikkeita. Lisäksi saatavilla on luonnonlajeja ja muita lajikkeita - jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkinsa krookusten sinisten keltaisten ja valkoisten ja näiden erisävyisten sekoitusten joukosta. Muutama krookuslaji  kukkii myös syksyllä. Syyssahramin kukat muistuttavat paljon toista syyspikkusipulia, syysmyrkkyliljaa, kasvit kuuluvat kuitenkin eri sukuun.

Myös maailman kallein mauste, sahrami, on peräisin eräästä krookuslajista. Maustesahrami on peräisin krookuksen emiluoteista. Pienet emiluotit kerätään käsin, ja kussakin krookuksessa on vain kolme luottia – yhteen grammaan kuivattua sahramia tarvitaan 200-600 käsin kerättyä luottia! Olisi hauska ajatus kasvattaa itse omaa maustesahramia, mutta valitettavasti tuo laji on liian arka meidän oloihimme.

Krookus ei oikeastaan ole sipulikasvi, vaan kukan maanalainen osa on mukula. Kukinnan jälkeen mukula kuolee. Krookus kuitenkin jatkaa elämäänsä, sillä vanha mukula kasvattaa päälle ja sivuille uusia sivumukuloita. Sivumukuloiden ja uuden krookussukupolven turvaamiseksi on tärkeää, että krookukset pikkuiset kapeat lehdet saavat olla rauhassa ruohonleikkurilta, lakastuvista lehdistä ravinteet siirtyvät uusiin pikkumukuloihin.

Krookukset avaavat kukkansa vain lämpimällä ilmalla ja auringon paisteessa, sateisena ja kylmänä päivänä terälehdet pysyvät visusti kiinni. käytännöllistä, sillä myös pölyttäjät huilaavat kylmällä kevätilmalla.

Krookukset istutetaan melko matalaan, noin 6 – 10 cm:n syvyyteen. Yleisimmät meillä myytävät krookukset menestyvät laihahkossa nurmikossakin. Nurmikosta voi ottaa lapiolla ”kannen” pois, ja asetella krookuksen mukulat mullan pintaan, ja asettaa kannen takaisin paikoilleen, näin istutettuna krookukset ilahduttavat vuosikausia ilman sen kummempia kommervenkkejä. Mukulat ilahtuvat, jos niille heittää silloin tällöin kevätlannosta kukkien avautumisen aikaan. Vaativammat kasvitieteelliset (eli luonnonlajit) krookukset vaativat kesäksi kuivan ja paahteisen kauden, jolloin salaojituksesta on huolehdittava kukkapenkissä hyvin, vesi ei saa seistä penkissä kesäaikaan. Nurmikossa kasvavien tavallistenkin krookusten menestymistä voi auttaa sekoittamalla kasvualustaan karkeaa hiekkaa tai lecasoraa, varsinkin jos nurmikon pohja on savista.

Ihan pian on taas kevät ja krookusten pienet piipat kurkistavat maasta!