Valkovuokkojen kukinta-aikaan on meidän pikkupuutarhurin syntymäpäivä. Hän on jo iso tyttö, täyttää tänä keväänä kahdeksan vuotta.

Hän sai syntymäpäivälahjaksi omat puutarhatyökalut ja hanskat. Nyt voi kukkapenkkiä ja kasvimaata hoitaa ihan omilla välineillä.

Tänä vuonna laajennamme kasvimaata, ja pikkupuutarhurin kanssa olemme innokkaasti laittaneet esikasvatukseen kaiken maailman vihanneksia. Eilen parsakaalin taimet jo pilkistivät mullasta ja tänään näyttää kurpitsan alku työntyvän esille omassa ruukussaan. Taas odotetaan satoa saapuvaksi. Sadon koolla ei ole niin väliä, kunhan koetaan kasvun ihme ja kasvattamisen riemu.


Yhtenä päivänä pikkupuutarhuri toi minulle satoa kasvimaalta. Kevätsatoa; maahan unohtuneita vihanneksia. Tytön kasvoilta heijastui sama innostus ja ylpeys kuin syksylläkin satoa korjatessa. Ajattelin että voi pikkuista puutarhuria, kun se on niin tohkeissaan näistä unohtuneistakin! Sadonkorjuun riemua kasvoissaan hän tohkeisssan kuljettaa kaikki pienet ja isot aarteet kasvimaaltaan. Ainakin palsternakat ja porkkanat olivat vielä ihan jänteviä ja pääsevät johonkin keittoon makua antamaan. Sipulit ovat vähän pakkasen puremia. :)


Eilen sain myös ihan tuoreita tuomisia, ensimmäiset tuoksuvat lipstikan versot olivat myös tulleet esiin.

Tämmöinen ihananinen kukkakimppu tuli sisälle pikkupttarhurin syntymäpäivän kunniaksi.

Lapsen kautta näkee puutarhan ihmeelliset asiat  selvemmin ja kirkkaammin. Ilo voi tulla ihan pienistäkin jutuista, täytyy vaan olla tuntosarvet valppaina.