Makrokuvahaasteen tehtävän anto kuuluu tälläviikolla seuraavasti:

Tällä viikolla on vuorossa kaksoishaaste. Nyt pitäisi löytää jollakin tavalla toisiinsa liittyvät kuvat sekä ulkoa, että sisältä! Jos ei mitenkään onnistu löytämään molempia kuvia juuri nyt, niin hätätapauksessa voi jomman kumman kuvan "lainata" vanhoista, aiemmin otetuista kuvistaan!

En varmaan olisi puutarhastelija, jos mieleeni ei olisi heti juolahtanut kevään ensimmäisten kukkien kuvaaminen. Ihan mahtava tilaisuus harjoitella taas makrokuvausta! Kerrottakoon että otin tätä haastetta varten yhteensä noin 80 kuvaa. - Onneksi on digikamera! Tällä kertaa kohteeksi valitsin ehkä haastavimman kevätkukan mitä löytyä voi: lumikellon. Kokoa kukalla on noin yksi sentti. Ulkona on pilvistä ja sisällä jos mahdollista vieläkin hämärämpää, mutta päätin silti yrittää tuon piskuisen kukan kuvaamista. Kukalla on puutarhassani tunnearvoa: olen perinyt lumikellon sipulit ajasta iäisyyteen siirtyneeltä rakkaalta mummoltani. Laitoin ensin Pikkuapulaisen päiväunille ja säntäsin kameroineni ulos. Otin mukaan vanhan sanomalehden, jonka päälle polvistuin ettei polvet olisi kastuneet.

Pilvisestä säästä johtuen lumikellon kukat ovat visusti supussa.



1302683027_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 


Pikkupuutarhuri toi eilen lumikelloja ja krookuksia sisälle maljakkoon. Oli hauska seurata, kuinka kukat hiljaa aukenivat huoneenlämpöön päästyään. Sisällä oli niin hämärää, että turvauduin pöytälamppuun ja siirsin pikkumaljakon ikkunan viereen lisävaloa saadakseni. Yksittäisen kukan kuvaaminen olikin yllättävän vaikeaa. Halusin saada näkyviin kukassa olevan hienon sydänkuvion. Koska lumikellon kukka on niin hentoinen, se heilahti jos vähänkin hönkäisin kovemmin tai liikahdin liikaa kamerani kanssa. Huh! olipa vaikeaa! Mutta hauskaa!

Olispa vaan hienoa omistaa makroputki niin pääsisin lähemmäs kuvattaviani. Tämän lähemmäs en kukkiani pääse. Kuvanmuokkausohjelmilla kuvaa voisi tietysti tsuumata ja rajata, mutta haluan mieluummin pitäytyä naturel- otoksissa enkä ainakaan näissä makrokuvahaasteissa koske kuvankäsittelyohjelmiin.

 


1302683320_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 


Tässä vielä maljakko kokonaan. Hankin häämatkalta Portugalista 12 vuotta sitten näitä pieniä ruukkuja, ne olivat katukojussa niin valloittavia. Nyt niistä on ollut paljon iloa, kun pikkupuutarhuri tuo pikkuisia kukkakimppujaan sisälle. :)

1302683201_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muiden makrokuvat löydät täältä:

1300627819_img-d41d8cd98f00b204e9800998e