Hiivin ulos tänä aamuna kun muut vielä nukkuivat. Kesäaamuun, vaikka narsissit vasta kukkivat. Aamuinen kostean lempeä ilma enteili uutta hellepäivää.

Yöllä oli satanut. Aurinko pilkahti välillä pilvien takaa. Silloin virittivät kaikki pihan linnut kuoronsa. Miten luonto herääkin ihmeellisesti kun aurinko paistaa. Ja miten hyvää kevätyön sade tekee. Ilma tuoksuu kasvulle.

Mukulaleinikit eivät olleet vielä heränneet..

Mieli janoaa talven ja värittömyyden jälkeen kirkkaita värejä. Ei liene sattumaa että monet kevään kukat ovat keltaisia.

Tänä aamuna mieltäni liikutti narsissin intensiivinen keltainen. Katselin kuinka pienet mustat keltaista rakastavat ötökät olivat lähteneet aamukävelylle kukan terälehdille. Niitä näkyi olevan koko joukko heteiden keskellä. Noita mustia ötiäisiä en ole nähnyt kuin keltaisissa kukissa. Hassua.

Vielä en ole lakannut ihmettelemästä jalokiurunkannuksen kukan muotoa. Enkä vieläkään ole keksinyt, millä adjektiivilla sitä kuvaisi.

Jotain rauhoittavaa sen sijaan on akileijan harmahtavan vihreissä lehdissä ja vesihelmissä niiden pinnalla.

Havahduin surinaan. Joillakin on jo työ päivä alkanut.

Jokainen kevät on uusi ihme. Silmujen puhkeaminen on kuin ylistyslaulu keväälle. Kova silmu pullistuu päivä päivältä, ja sitten lopulta aukeaa kun se ei enää pysty pitämään kuplivaa ja pulppuavaa elämää suomujensa sisäpuolella. Uusi kasvu suorastaan pursuaa ulos. Se on yhtäaikaa herkkää ja kaunista ja villiä.

Keväältä ja kesältä, uudelta kasvukaudelta, odotan pysähtymisiä ihmeiden ääreen. Kasvun iloa ja kasvattamisen riemua.

Olisi ihan mukavaa jos ehtisin vähän kuvata kaikkea ympärillä tapahtuvaa.

ja jos ehtisin pyöritellä ja kärräillä muutaman kiven...

katsokaa mitä sain äitienpäivälahjaksi!

Mutta nyt on painuttava pihalle! Tällaisena päivänä pitää olla ulkona niin paljon kuin mahdollista!

Nautitaan keväästä!